SportsMill

Yritys pähkinänkuoressa

SportsMill on saanut alkunsa jo 2006 kun lähdin yrittäjäksi. Vuosien varrella palkkatyö on ollut mukana moneenkin otteeseen.
Monen yrityksen ja erehdyksenkin kautta ollaan kuitenkin nyt tässä toteuttamassa työtä ihmisten hyvinvoinnin ja urheilijoiden menestyksen eteen. Yritys on yhden naisen mutta työnjälki tiimityöskentelyä. Yhteistyökumppaneistani tietoa alla.

Yrittäjänä toimin minä, Tiina Saarinen. Uusioperheeseemme kuuluu mies ja 5 lasta, sekä liuta eläimiä. Vapaa-aikani kuluu perheen kanssa ja eläimiä hoidellen. Omat urheiluni ovat lasten myötä olleet tauolla, mutta hiljalleen palaillaan niidenkin pariin. Omia lajitaustoja itsellä uinnin, tanssin ja ratsastuksen parista sekä nuoremmalla iällä muodostelmaluistelusta, hiihdosta, koripallosta ja vaikka mistä. Treenasin myös kuntosalilla tavoitteellisesti nuorempana ja fitnessurheilu on aina kiinnostanut niin treenaajan kuin valmentajankin näkökulmasta. Olen aina tykännyt tehdä erilaisia asioita ja siksi ehkä korkeammat tavoitteet ovat jääneetkin taka-alalle.

Koulutukseltani olen

-Liikuntaneuvoja, syventyminen valmennukseen

-Liikunnanohjaaja AMK, syventävinä opintoina valmennus sekä urheilujohtaminen

-Valmentajakoulutukset:

                     -Uintivalmentaja, taso 1

                     -Fitnessvalmentaja, taso 1

                     -Triathlonvalmentaja, taso 2

Tällä hetkellä käynnissä Valmentajan erikoisammattitutkinto  Pajulahdessa, tavoitteena valmistua 2023-24.